3D-mallinnuksen avulla kappaleet suunnitellaan kolmiulotteiseksi oikeaan mittaansa, jolloin niitä on helppo tarkastella joka puolelta. 3D-malleista saamme sinulle myös ensimmäiset tuotekuvat, jos tarvitset niitä visualisoinnin avuksi.
Tehokkaan 3D-mallinnuksen edellytys on, että suunnittelija osaa hyödyntää eri mallinnusmenetelmiä ja ohjelmistoa siten, että lopputulos saavutetaan mahdollisimman vaivattomasti ja tuotteen valmistuksen vaatimukset huomioiden.
Asiantuntijoillamme on raudanlujaa 3D-mallinnuksen osaamista yhteensä vuosikymmenien ajalta. Käytössämme on SolidWorks, joka on yhteensopiva useimpien järjestelmien kanssa.
Mallinnamme yksittäisiä osia ja kappaleita sekä koneita ja muita mekaanisesti laajoja kokonaisuuksia. Voimme rakentaa 3D-mallin olemassa olevan tuotteen pohjalta tai asiakkaan piirustuksista.
3D-mallinnuksessa käytetään kahta eri mallinnustapaa: pintamallinnusta ja tilavuusmallinnusta. Molemmilla on omat käyttökohteensa ja joissakin tapauksissa on hyödyllistä käyttää niiden yhdistelmää.
Pintamallinnus
Pintamallinnuksen avulla voidaan kuvata tarkasti kappaleen ulkoisia piirteitä. Sitä käytetään teollisen muotoilun apuna ja realististen 3D-tuotekuvien ja -videoiden luomisessa.
Pintamallinnuksella luotu kappaleen malli on monikulmioista muodostuva kuori. Siksi tällä tavalla muodostettua 3D-mallia ei voida analysoida fysikaalisten ominaisuuksien, kuten tilavuuden tai massan, perusteella. Tarkat pintamallit voidaan kuitenkin muuntaa kiinteiksi 3D-malleiksi.
Tilavuusmallinnus
Tilavuusmallinnus eli kiinteä mallinnus soveltuu mittatarkkojen, mekaanisten kappaleiden mallintamiseen.
Tällä tavoin mallinnettuja kappaleita voidaan analysoida tarkasti esimerkiksi simuloimalla niitä erilaisissa käyttöskenaarioissa. Lisäksi tilavuusmallinnuksella tehtyä kappaletta voidaan käyttää tuotannossa CNC-ohjelman pohjana tai siitä voidaan tulostaa 3D-malli.
Prototyyppien ja pikamallien valmistaminen onnistuu 3D-tulostuksella helposti, ilman työkalu- tai muottikuluja.
Teemme 3D-tulostusta tulostimella, jossa pursotettavan materiaalin lisäksi kappaleen rakennetta voidaan vahvistaa pitkällä kuidulla. Hiilikuitufilamenteilla vahvistetut 3D-mallit ovat äärimmäisen kestäviä ja jäykkyydeltään verrattavissa alumiinista työstettyihin kappaleisiin.
Tulostuksen lisäksi hoidamme myös 3D-mallien jälkikäsittelyt tarpeidesi mukaan.
Ota yhteyttä myyntiimme, niin keskustellaan miten voimme auttaa projektissasi!
Matti Ojala
+358 20 7419 404
Juha-Matti Helisten
+358 20 7419 432
Jari Maijanen
+358 10 5565 208
Ari Hakkarainen
+358 20 7419 406