Tämän uutiskirjeen myötä haluamme jakaa kanssanne Mectalentin viimeisimmät kuulumiset.
Auditoinnit auttavat kehittämään toimintaamme
Vuosittainen ISO 9001 ja ISO 13485 seuranta-auditointi toteutettiin huhtikuun lopussa. Auditoinnin aikana havaittiin kaksi vähäistä poikkeamaa. Auditoijat näkivät, että Mectalentissa on kova motivaatio kehittää toimintaa, ja se on meidän vahvuutemme. Lisäksi he totesivat, että laadunhallintajärjestelmän vaatimukset viestitään henkilöstölle hyvin ja laatu näkyy avainasiana päivittäisessä toiminnassa.
Myös useat asiakkaamme ovat käyneet auditoimassa toimintaamme kevään aikana. Olemme saaneet positiivista palautetta mm. asiakaslähtöisestä toiminnasta, tuotantotilojen siisteydestä, kehitystyöstä ja laatukulttuuristamme.
Erilaisten auditointien aikana tehtyjen huomioiden kautta voimme kehittää toimintaamme entistä paremmaksi.
>> Lue blogistamme, mitä laatu tarkoittaa Mectalentissa
Varastoautomaatti tehostamaan sisälogistiikkaa
Olemme jatkaneet toimenpiteitä sisälogistiikan parantamiseksi investoimalla varastoautomaattiin. Automaatin hankinta ja sitä kautta sisälogistiikan parantaminen ovat osa Mectalentin toiminnan jatkuvan kehittämiseen prosessia, jonka kautta varmistetaan tuotteiden ja palveluiden korkea laatu.
Automaatin käyttöönoton myötä mm. pienmateriaalien hyllytys ja keräily helpottuvat, koska nimikkeet voidaan varastoida keskitetysti samaan paikkaan. Automaatin avulla pystymme kehittämään kokonaisvaltaisesti varastomme toimintaa ja palvelemaan myös asiakkaitamme paremmin.
Panostuksia työturvallisuuden parantamiseen
Tuotannossamme käytetään mm. lastuamisnesteitä, voiteluaineita, pintakäsittelyaineita, pesuaineita ja muita kemikaaleja. Lainsäädäntö asettaa tarkkoja vaatimuksia kemikaalien luetteloinnille ja turvalliselle käsittelylle sekä niistä aiheutuvien riskien tunnistamiselle.
Jotta voimme varmistaa, että täytämme kaikki vaatimukset, olemme ottaneet käyttöön kemikaalien hallintajärjestelmän. Sen avulla voimme seurata tarkasti esimerkiksi erilaisten kemikaalien määrää ja henkilökunta löytää järjestelmästä helposti aineiden käyttöturvallisuuteen liittyvän dokumentaation.
Työturvallisuuden parantamiseen liittyvät myös tulityö-, alkusammutus- ja työturvallisuuskoulutukset, joihin henkilöstömme on kevään aikana osallistunut.
Tytäryhtiömme Conseptas Oy sulautuu Mectalentiin
Kerroimme toukokuussa, että Mectalentin tytäryhtiö Conseptas Oy sulautuu 1.9.2023 osaksi Mectalent Oy:tä ja toiminta jatkuu Mectalentin nimissä. Sulautumisen syynä on yhtiörakenteen yksinkertaistaminen, eikä sulautumisella ole vaikutuksia fuusion osapuolien palveluihin, henkilöstöön tai toimintaan yleisesti.
Fuusioon liittyvät toimenpiteet ovat hyvällä mallilla: valmistaudumme yhdistämään järjestelmiä ja prosesseja. Olemme työskennelleet jo aikaisemmin yhteisen laatujärjestelmän puitteissa, mutta fuusion myötä toimintamallistamme tulee entistä yhtenäisempi ja sujuvampi, niin yhtiönä kuin funktioiden välisessä yhteistyössäkin.
Palvelumme toimivat normaalisti myös kesän aikana
Kesälomakausi on alkamassa toden teolla. Mectalentin tuotannossa siihen on varauduttu palkkaamalla reippaita ja osaavia kesätyöntekijöitä. Suurin osa heistä on ollut meillä aikaisemminkin töissä, mutta siitä huolimatta jokainen perehdytetään työtehtäviinsä perusteellisesti. Standardoituun perehdytysprosessiimme kuuluu työturvallisuuden lisäksi mm. laatukoulutus.
Myös tuotekehityspalvelumme toimivat normaalisti kesän ajan, sillä olemme ottaneet henkilöstön lomat huomioon projektiaikataulujen suunnittelussa.
Toivotamme mukavaa kesää ja leppoisia lomia!
Tilaa uutiskirje